keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Sampon opiskelijat yritysyhteistyössä mukana

Luotsie-hankkeen ensimmäisessä vaiheessa alulle laitetussa tilamuutos-asiassa on kirjoiteltu tässä blogissa aiemminkin, esim. tässä kirjoituksessa: KLIK!

Kävin pari viikkoa sitten tutustumassa Saimaan ammattiopisto Sampon sisustusalan opiskelijoihin ja heidän kierrätysmateriaaleista valmistamiin raheihin. Rahit on teetetty tilaustyönä Nasta Technologiesille. Yritys hommasi rahit ja oppilaitos hoiti räsykuteet. Rahien verhoilut toteuttivat neljä sisustusalan artesaaniksi opiskelevaa sampolaista.

Rahit

Runkona raheissa toimivat Iskun vanhat rahit, jotka olivat käytössä Iso-Kristiinan oleskelutiloissa, mutta jouduttiin ilkivallan vuoksi sieltä poistamaan. Päällismateriaaleina on käytetty kierrätysmateriaaleista valmistettuja räsymattoja, jotka on tehty omista räsyistä alusta asti itse. Persoonalliset, luovat ratkaisut työympäristössä luovat viihtyvyyttä, kodinomaisuutta ja mieleenpainuvuutta.

Opiskelijat kiittelivät mahdollisuutta päästä tekemään opinnoissaan jotain käyttöön menevää. Näin he saavat arvokasta kokemusta tilaustöiden tekemisistä yritysyhteistyössä. Myös töiden erilaisuutta kiiteltiin – rahit toivat mukavaa vaihtelua esimerkiksi verhojen ompelulle. Opiskelijat tekevät tilaustöitä myös tavan kuluttajille, mutta yritystapaukset ovat mukava lisä.

Jenna Tolvanen on yksi rahien tekijöistä.

Kyselin opiskelijoilta heidän tulevaisuuden näkemyksistään työllistymisen tai yrittäjyyden saralla. Osa oli ajatellut yrittäjyyttä vaihtoehtona, osa ei. Puheissa vilahtelivat esimerkiksi haaveet muotoilualalle jatkokouluttautumisesta tai sisustuspuodin avaamisesta. Työharjoittelussa oli oltu mm. marketin sisustuspuolella. Kaikilla oli tiedossa ammattiopiston järjestämät yrittäjyyskurssit ja oppilaitoksen tarjoamat mahdollisuudet yrittäjyydestä oppimiseen. Osaamista paikallisissa kouluissa löytyy moneen lähtöön – sisustusartesaanit ovat tästä hyvä esimerkki. Toivottavasti heille löytyy jatkossa asiakaskuntaa ja markkinoita Etelä-Karjalan alueella.

Näiden tilaelementtien teossa mukana olosta opiskelijat kiittelivät hienona kokemuksena. Uudenlaiset materiaalit opettivat luovuutta ja ongelmaratkaisukykyä käytännössä. Vain tekemällä voi oppia sekä saada jalansijaa työelämästä ja kokemusta yritysyhteistyöstä.


Heini Kähkönen

maanantai 7. marraskuuta 2016

Luovat aamukahvit Osuuspankilla

Luovat aamukahvit ovat Luotsie -hankkeessa alkunsa saanut tapa tuoda eteläkarjalaisten luovan alan osaajien osaamista suoraan potentiaalisten asiakasyritysten luo. Lisää tietoa tämän konseptin taustoista löydät täältä: KLIK!

Lokakuussa näitä kahvihetkiä järjestettiin Lappeenrannassa kahdet. Mukana kahvihetkissä on ollut yhteensä seitsemän luovan alan ammattilaista. Tässä esittelyssä on ensimmäinen, Osuuspankille järjestetty tilaisuus.

Osuuspankkia aamukahveilla edustivat markkinointipäällikkö sekä hr- ja markkinointiassistentti. OP:n kerrottiin meille vierailijoille olevan matalan kynnyksen organisaatio, jossa tehdään yhteistyötä läpi toimialarajojen. Yrityksestä löytyi monta liittymäkohtaa paikalla olleiden osaajien tarjontaan. Paikallisuutta kerrottiin suosittavan tarpeen mukaan, ja lähialueen tarjonnan tietämystä arvostettiin. Asiakaskeskeinen organisaatio haluaa näyttäytyä helposti lähestyttävänä ja laatua arvostavana. Tilaisuutta kehuttiin jo ennakkoon hyödylliseksi.


Itse kahvitilaisuudessa mukana olleet esittelivät puolin ja toisin tuotteensa. Kahvittelujen lomassa syntyi mukavasti keskustelua, ideoita yhteistuotteille ja uudenlaisille liikelahjamahdollisuuksille. Tapahtuma koettiin puolin ja toisin antoisana. Pankki tarjoaa lahjoja monissa muodoissaan niin asiakkailleen kuin omille työntekijöilleen. Eläkkeelle jäämiset, tyhy-hetket, lainanottajien muistamiset – nämä erilaiset mahdollisuudet vilahtelivat puheissa.

Paikallisia ohjelmapalveluja ja taidetta Osuuspankki on käyttänyt usein omissa tapahtumissaan ja toimitiloissaan. Pankki etsii jatkuvasti uusia palvelun- ja tuotteidentarjoajia, ja apua tässä työssä arvostettiin. Aamukahvihetki säästi asiakkaalta tiedonetsimisen aikaa ja toi uusia ideoita tuotteisiin sekä palveluihin.

Tilaisuus ei jäänyt vain puheen tasolle: jo nyt heti muutama viikko kahvihetken jälkeen osuuspankkilaiset kävivät ainakin viettämässä tyhy-hetkenä elämystaontaa Taipalsaarella.


Kahvihetket ovat jo nyt osoittaneet tarpeellisuutensa: usein ongelmana ei ole se, etteikö asiakailla olisi tarpeita tai paikallistasolla palveluntarjoajia löytyisi, vaan se etteivät nämä tekijät kohtaa. Aamukahvihetket ovat pienyrittäjille ja itsensä työllistäjille nopea ja tehokas tapa tuoda osaamista esille sekä vastaavasti helpottavat asiakkaan ajankäyttöä. Aamukahvit tarjoavat foorumin tiedon kulkuun, syntyvät kaupat hoituvat aina yrittäjien kesken.

Kiinnostaako aamukahvihetkillä mukana olo asiakkaana tai palveluntarjoajana? 
Ota yhteys! Heini Kähkönen, heini.kahkonen(at)humak.fi, puh. 020 7621 368

perjantai 4. marraskuuta 2016

Osta miult! kiittää ja kuittaa

Kiitos kaikille Osta miult! -tilaisuudessa mukana olleille - asiakkaille, pisteillä päivystäneille, yhteistyökumppaneille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Saatiin Siitolan kartanolle mukavasti kuhinaa ja tunnelma tapahtumassa oli mitä mainioin.

Keräsimme tapahtumassa palautetta niin palveluntarjoajilta kuin vierailijoilta. Tapahtuman miljöötä ja tunnelmaa kiiteltiin. Jatkoa toivottiin - nähtäväksi jää tuleeko sitä ja miten. Ehdottomasti jatkoa haluamme edistää, koska tilaisuudelle oli selvästi tilausta. Tämä oli hyvä alku jatkoa ajatellen! Tilaisuudessa käytiin monta hyvää keskustelua ja ajatuksia jatkoon syntyi muissakin muodoissa.

Kehittämiskohteiksi nostettiin asiakasryhmän tarkentaminen. Nyt ovet olivat avoinna kaikille ja moni toivoi, että jatkossa voisi olla esimerkiksi toinen päivä kuluttajille suunnattuna ja toinen yritysasiakkaille. Tiistaina tilaisuudessa olivat mukana niin asiasta kiinnostuneet kuin yrityslahjoja itselleen etsineet. Tässä on hyvä kehittämiskohde jatkoa ajatellen. Markkinointia voisi kohdentaa paremmin jatkossa ja paremmalla ajalla käyttää enemmän resursseja siihen, että saadaan lisää isoja yrityksiä liikkeelle. Vierailijoilta tuli toiveena muun muassa, että tapahtumassa esillä olleet yritykset voisivat olla paremmin merkattu pisteissään.

Hienoa on ollut nähdä niin tässä tilaisuudessa kuin muuallakin, että paikallista osaamista arvostetaan ja luova ala kiinnostaa! Tapahtuman lämminhenkinen ja positiivinen tunnelma muodostui teistä kaikista paikalla olijoista, joten iso kiitos vielä kaikille!


Tässä vielä kuvia Siitolan kartanolta:
















Heini Kähkönen