torstai 31. maaliskuuta 2016

Taide osana sote-kenttää, kaupunkiorganisaatioa ja liike-elämää

Taidetta sairaalan seinillä, draaman metodeja palaverissa, visuaalisesti persoonallinen mainosilme tai musiikkityöpajoja palvelukodissa – kulttuuri ja luova osaaminen taipuvat moneksi ja voivat tuoda lisäarvoa alalla kuin alalla. Panostus viihtyvyyteen, ilmeikkyyteen ja persoonallisuuteen ei välttämättä ole kuluerä, vaan nimenomaan satsaus niin liikevaihtoon kuin hyvinvointiin.

Mutta kuinka tämä käytännössä järjestyy? Nyt on mahdollista päästä kuulemaan ja keskustelemaan lisää Hyvinvoinnin välitystoimiston järjestämään Rekrytori-tapahtumaan Lappeenrantaan Saimaan amk:lle perjantaina 8.4. klo 12.00–15.00. 

Myös Luotsie-hanke on menossa mukana! Tuomme esille opiskelijayrittäjyyttä ja siinä meitä avustaa Osuuskunta Vuoksen taitajat. Osuuskunta on alun perin perustettu Saimaan ammattiopisto Sampon yhteyteen opiskelijoiden työpaikaksi. Nyt opiskelijat ovat valmistumassa, mutta Taitajat jatkaa toimintaansa jäsentensä työnantajana. Osuuskunnassa toimii ompelijoita, sisustusstailaajia, tekstiiliartesaaneja ja puuseppiä.

Rekrytorilla Taitajat esiintyvät Ilon pirskahduksia-teemalla. Näytämme että opiskelijayrittäminen ei ole ryppyotsaista ja ikävää puuhaa. Messupisteellä pääsee näkemään miten ompelija muotoilee haute couture-asua, voi kokeilla naurujoogaa tai osallistua Naurujoogamatto-yhteisötaideteoksen kutomiseen.

Tilaisuudessa voi kuulla myös Luotsie-hankkeen muista yhteistyökuvioista. StartUpMillin tiloissa toimiva NastaTechnologies on mukana hankkeen pilottikokeilussa, jossa tilojen toimivuutta ja visuaalisuutta kehittämässä ovat Uudistimen sisustussuunnittelijat. Kuinka innovatiivisuus ja taide voivat näkyä startup-yrityksessä?

Iltapäivän ohjelma: 

12:00 – 12:45 mitä kentällä tapahtuu? Lyhyet puheenvuorot mukana olevilta tahoilta.
12:45 – 14:00 paneelikeskustelu: Miten taide integroituu sote-kentälle, kaupunkiorganisaatioihin ja liike-elämään?
Mukana keskustelemassa Imatran kaupunkikehitysjohtaja Topiantti Äikäs, Eksoten taidekoordinaattori Marjukka Ervelius, Taiken erityisasiantuntija Johanna Vuolasto, kuvataiteilija Timo Tähkänen, Kaakon taiteen Anna Vilkuna, Osuuspankin viestintäpäällikkö Anna-Leena Kaarna sekä Eksoten hallituksesta Katri Pulli. Keskustelua johtaa Juha Iso-Aho Humakista.
14:00 – 15:00 iltapäiväkahvit ja tutustuminen rekry-toriin

Tilaisuus on kaikille avoin ja ilmainen, tervetuloa mukaan!
Kahvitarjoilujen vuoksi tilaisuuteen ilmoittautumiset osoitteeseen minna.taipale(at)humak.fi 5.4. mennessä.
TERVETULOA!

Rekry-torissa mukana ovat:
•Hyvinvoinnin välitystoimisto
Aluekoordinaattori Minna Taipale & Tatu ja Sote opiskelijat
• Etelä-Karjalan lasten kulttuurikeskus Metku
Toiminnanjohtaja Minna Pirilä-Martti
• Kaakon taide
Taidejohtaja Anna Vilkuna
• Luotsie – uutta luova yrittäjyys Etelä-Karjalassa
Projektipäällikkö Heini Kähkönen, Humak
• TaideART
Lehtori Marianne Viinikainen, Saimaan amk
• Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista
Projektipäällikkö Päivimaria Seppänen, Socom

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Luotsie-hankkeen opiskelija-assistentit esittelyssä

Luotsie -hankkeen ”assarit” ovat päässeet lisääntymään tässä alkuvuoden aikana.

Keitä myö ollaan?

”Nimeni on Elsa Melkko ja olen toisen vuoden markkinoinnin opiskelija Saimaan ammattikorkeakoulusta. Toimin tiimiyrittäjänä Markkinointiosuuskunta Luxissa, joka on meidän markkinoinnin opiskelijoiden perustama osuuskunta. Toteutamme erilaisia markkinointiin liittyviä projekteja ja samalla opimme yrittäjyyttä osuuskuntatoiminnan kautta. Minulle työelämästä tulleena osuuskuntamuotoinen opiskelu on sopinut erittäin hyvin, koska koen saavani siitä enemmän hyötyä kuin pelkästä teorian opiskelusta. Käytännön tekeminen antaa hyvät opit ja verkostot tulevaan työelämään. Olen aiemmalta koulutukseltani vaatetusalan artesaani, joten työskentely Luotsie -hankkeessa on oiva tapa päästä yhdistämään luovuus ja liiketalous. Odotan innolla hankkeen etenemistä ja esimerkiksi sitä, millaisia pilottikokeiluita syntyy ja kuinka ne etenevät.”

”Ja minä olen Noora Harju, ollut Luotsie -hankkeessa mukana marraskuusta lähtien. Omaan yrittäjätaustan vuodesta 2008 lähtien, noin niin kuin virallisesti. Tosin olen elänyt ja asunut lapsesta saakka yrittäjäperheessä, joten yrittäjyys on sisäänrakennettu ominaisuus, josta ei taida irti päästä vaikka haluaisi. Ainakin välillä tuntuu, etteihän tässä mitään järkeä ole. :) Mutta yrittäjyyteen kuuluu myös se, ettei periksi anneta, vaan kun yksi puu kaatuu eteen, niin sitten vaihdetaan suuntaa. Opiskelen kolmatta vuotta yritysjuridiikkaa Saimaan ammattikorkeakoulussa sekä aloitin vastikään graafisen suunnittelun harrastelun Helsinki Design Schoolissa. ”

Ja mitä myö tehhää?

Noora Harju ja Elsa Melkko toetuttavat yrityskartoituksen maalis-huhtikuun aikana. Yrityskartoituksella selvitetään paikallisten yritysten tarpeita ja toiveita, joiden pohjalta kehitetään hankkeen tarjoamaa verkostoa ja jo mukana olevien luovien alojen yrittäjien palveluntarjontaa. Samalla voidaan saattaa yrittäjiä yhteen palveluiden kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kartoitusta toteutetaan suoraan tapaamalla yrittäjiä puhelimitse ja kasvotusten. Tavoitteemme on, että yrityskartoituksen pohjalta syntyisi uusia pilottikokeiluita ja yrittäjät lähtisivät rohkeasti mukaan tutustumaan paikallisten luovien alojen osaajien tarjoamiin mahdollisuuksiin. Hanke ja pilottikokeilut ovat oiva tapa kehittää verkostoja, sekä löytää uusia potentiaalisia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Luovien alojen osaajat ja oppilaitosyhteistyö tarjoavat myös monipuolisia mahdollisuuksia yrittäjille löytää ratkaisuja esimerkiksi työpaikan viihtyvyyteen ja toimivuuteen sekä markkinointiin.

-

Luotsie-hanke tiedottaa prosessin aikana kuinka kartoitus etenee. Kevään mittaan tiedotamme myös tuloksista jo käynnissä olevista piloteista, paljon mielenkiintoisia virityksiä on jo saatu alulle!

Jos asia kiinnostaa, ota yhteyttä joko assistentteihimme:
noora.harju(at)saimia.fi, elsa.melkko(at)saimia.fi

…tai hankkeen projektipäällikkö Heini Kähköseen: heini.kahkonen(at).humak.fi

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Etelä-Saimaalle on suunnitteilla UNESCO-Geopark

Tuomme Luotsie-hankkeessa mielellämme esille myös muiden paikallisten hankkeiden ja toimijoiden tarjoamista mahdollisuuksista luoville aloille. Näistä esimerkkinä tässä vieraskynä-teksti liittyen kulttuurimatkailuun Etelä-Karjalassa.


"Geopark on alue, jolla on erityistä geologista arvoa ja joka sisältää merkittäviä geologisia maisemia, nähtävyyksiä ja käyntikohteita. Alueella voi olla myös arkeologisesti, ekologisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti tärkeitä kohteita. Etelä-Saimaalle suunnitteilla olevan  Geoparkin sisältöteemana on Saimaan tarina.

Geoparkin keskeisenä ajatuksena on kehittää aluetta ja paikallistaloutta kestävän geoturismin kautta. Geoparkissa on tärkeä lisätä myös alueen asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja arvostusta geosisältöjen esiin tuomisen myötä. Suomessa Geoparkeja on toistaiseksi yksi Rokualla, Euroopassa niitä on jo lähes seitsemänkymmentä ja maailmalla yli sata. Etelä-Saimaan alue voi jättää jäsenhakemuksensa UNESCOlle aikaisintaan marraskuussa 2016. Geoparkit ovat UNESCOn pysyvää toimintaa maailmanperintökohteiden tavoin, mutta ne eivät ole suojelualueita.




Geoparkissa tärkeää ovat paikalliset, laadukkaat tuotteet. Alueen yrittäjät ja luovan alan toimjat voivat hakeutua mukaan Geopark-toimintaan, jossa he laatukoulutuksen jälkeen saavat tuotteilleen Geopark-logon, joka kertoo laadukkaasta paikallistuotteesta eri puolilla maailmaa. Geopark linkittää yrittäjät myös kansainväliseen Geopark-toimintaan, jonka kautta uudet ideat ja kansainvälinen yhteistyö vahvistuu."

Lisätietoja hankkeen ja UNESCOn sivuilta:
Saimaa Geomatkailukohteeksi-hanke: KLIK!
UNESCO-Geoparkit: KLIK!

Yhteydenotot:
Minna Kähtävä-Marttinen
projektipäällikkö
Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy
F.O. Virtasen katu 6, 55100 Imatra
puh. 020 617 2254
minna.kahtava-marttinen(at)imatra.fi


Kuva: Arto Hämäläinen
Teksti: Minna Kähtävä-Marttinen